Suomen parhaat collie-kennelit

CollieKoska collie on koirarotuna niin suosittu ympäri maailman, osaat varmasti arvata, että myös Suomessa rodulle on paljon kysyntää. Oli haussa sitten pitkä- tai lyhytkarvainen märkäkuono, löytyy maastamme runsaasti laadukkaita kasvattamoita, joiden toimintatavat sekä kasvatusmenetelmät ovat kaikkien standardien mukaisia. Kaikki sivuillamme esitellyt kennelit testaavat pennut ennen luovutusta lääkärissä. Lisäksi monet kasvattamot antavat erilaisia pentupakkauksia ja tarvittaessa tukea koiran hoitoon.CollieHelsingissä asuvien kannattaa suunnata ensimmäiseksi Stoorybook’s Colliesiin. Merja Stoorin hoitavan silmän alla kasvatetaan pieniä collieita rakkaudella ja suurella intohimolla.Toisessa pk-seudun kennelissä Eija Moody kasvattaa pitkäkarvaisia collieita Espoon Moodyfield’sissä. Moodyfield’sin pennut luovutetaan aina uuteen kotiin eläinlääkärin tarkistamina ja tunnusmerkittyinä. Ennen luovutusta ne myös pentutestataan ja niille tehdään virallinen silmätarkastus. Pentujen mukana uusi omistaja saa kattavan pentupakkauksen. Pentujen lisäksi Moodyfield’s-kennelistä voi kysellä uroskoiria jalostuskäyttöön. Espoossa toimii myös Kennel Millake’s.Vaikka Varkauden kaupunki onkin muuten kuihtumassa, osataan siellä vielä ainakin toistaiseksi kasvattaa laatukoiria: Kennel Blomlane’s on paikallisen pariskunnan ylläpitämä kasvattamo, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluu todellisten valioyksilöiden kasvattaminen. Blomlane’silla on mm. haettu laadukasta sukuperimää Englannista. Kennelistä on pongahtanut vuosien mittaan Suomen näyttelykartalle jopa yli 200 palkittua kasvatusluokkaa.Muita suositeltavia kenneleitä ympäri Suomea ovat Markhill’s Colliet Lappeenrannasta, Kennel Maple Yard Mäntsälästä, Kennel Mandaninas Hämeenlinnasta, Judy’s Magic Colliet Ulvilasta, Kennel Black Sara’s Sipoosta sekä helsinkiläinen Kennel Black Chips. Jokaisesta näistä kennelistä löydät myös erikseen tietoa sivuiltamme, joten ei muuta kun selailemaan ja haaveilemaan omasta karvakuonosta!