Kennel Mandaninas

Hämeenlinnasta löytyy Pallokerhon lisäksi myös collie-kasvattamo. Kaupungin Tuuloksessa sijaitseva Kennel Mandaninas on pienimuotoista colliekasvatusta harjoittava kotikennel. Mandaninasin omistaa Carita Perkiö ja se keskittyy pitkäkarvaisten collieiden kasvatukseen. Tietoa kennelin koirista saa Madaninasin nettisivuilta osoitteesta mandaninas.com. Sivuilta löytyy niin kuvia, näyttelytuloksia kuin myös terveystuloksia koskien kennelin kasvatteja. Myös kaikista pentueista löytyy tarkemmat tiedot kuvineen samaiselta sivustolta. Kennel Mandaninas onkin yksi Suomen luotettavimpia kennelvaihtoehtoja collien hankkimista miettiessäsi.

Tietoa Mandadinasin uusista sekä suunnitteilla olevista pennuista löytyy niin ikään kennelin www-sivuilta. Osiossa Pentuja tiedotetaan tulevista pennuista sekä mahdollisista syntymäajankohdista ja esitetään heidän sukutaulunsa. Kaikki Mandaninasin pennut luovutetaan rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkistamina ja tunnusmerkittyinä – toisin sanottuna valmiina astumaan uuteen hyväsydämiseen kotiin. Pennuille tehdään myös virallinen silmätarkastus ennen uuteen kotiin luovuttamista. Pennuista kiinnostuneen kannattaa olla yhteydessä kenneliin jo hyvissä ajoin ennen pentujen syntymää, mikä on tietysti normina harkittaessa koiran hankkimista vakavasti.

Lisää Mandaninasin collieiden kuvia ja kuulumisia löytyy Mandaninasin blogista osoitteesta mandaninas.blogspot.fi. Myös blogista voi lukea suunnitteilla olevista pennuista tai seurata jo syntyneiden suloisten pentujen kuulumisia, kuvia ja varaustilannetta. Blogista voi lukea myös Mandaninasin koirien näyttelytuloksia ja -arvosteluja. Blogia päivitetään aikalailla kuukausittain, joten ajankohtaista tietoa pennuista sekä muiden koirien näyttelytuloksista löytyy mukavasti myös täältä.

Kennel Maple Yard

Mäntsäläläinen Kennel Maple Yard on kasvattanut collieita jo kymmenen vuoden ajan, joten kyseessä on aidosti laadukas kasvattamo. Kennel kasvattaa pääasiassa pitkäkarvaisia collieita ja sen omistaa Tiina Huso, jolla on collieiden kasvatuksesta yli 10 vuoden kokemus. Maple Yardin periaatteena on kasvattaa terveitä, monipuolisia ja hyvärakenteisia harrastuscollieita, ja jalostuksessa käytetään ainoastaan ehdottoman terveitä koiria. Tärkeässä osassa kasvatustyössä on myös koiran luonne. Maple Yardin jalostukseen käyttämillä koirilla on myös tuloksia harrastuspuolelta. Kasvattajalla itsellään on useita agilityssä ja tottelevaisuuskokeissa maan huipputasolla kilpailevia koiria.

Lisää tietoa ja kuvia Maple Yardin toiminnasta ja kennelin koirista löytyy osoitteesta mapleyard.com. Kennelin sivuilta löytyy tietoa myös collieista rotuna sekä erilaisista collieiden kanssa harrastettavista harrastusmuodoista kuten agilitystä ja tokosta. Mikäli olet kiinnostunut Maple Yardin kasvateista, ajankohtaista tietoa kennelin pennuista löytyy www-sivujen suloisten karvakerien omasta osiosta. Täältä löytyy myös tarkempaa tietoa kustakin yksilöstä, kuten terveystietoja ja näyttelytuloksia pentujen emästä ja isästä.

Kaikki Maple Yardin pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina, virallisesti silmätarkastettuina sekä pentutestattuina. Pennut myös madotetaan ja sosiaalistetaan ennen luovutusta, ja niillä on collieiden perinnöllisiä sairauksia koskeva pentutakuu. Collien hankkiminen Maple Yardilta on siis täysin turvallista. Kasvattaja myy pentuja ensisijaisesti koteihin, joissa koirien kanssa harrastamiseen löytyy aikaa ja mielenkiintoa. Pennut kasvatetaan normaaleissa kotioloissa ja kasvattaja tarjoaa uusille omistajille tarvittaessa myös koulutusapua. Collieiden kouluttamisesta kasvattajalla on yli 15 vuoden kokemus, mikä merkitsee tällä alalla todella paljon.

Kennel Millake’s

Kennel Millake’s on Espoossa sijaitseva kennel, jonka omistaa Jorma Lahti. Millake’s kasvattaa pitkäkarvaisia collieita pienimuotoisesti omissa kotioloissa, joten pennut ovat siis taatusti hyvässä hoidossa ja sosiaalistuvat hyvissä ajoin ennen luovutusikää. Kennelnimen Millake’s sai vuonna 2006, ja kasvattaja on aktiivinen jäsen muun muassa Suomen Collieyhdistyksessä (muun muassa hallituksen puheenjohtaja kahdella kaudella). Lahti on myös saanut runsaasti ansio- ja harrastemerkkejä tunnustuksena aktiivisuudesta koiraharrastusta kohtaan. Kasvattaja harrastaa collieidensa kanssa muun muassa palveluskoiralajeja sekä paimennusta.

Millake’sin tavoitteena on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia ja toimintakykyisiä collieita. Kasvattajan omista collieista löytyy tietoa ja kuvia Millake’sin www-sivuilta osoitteesta millakes.com. Omat colliet -osiossa on muun muassa koirien terveystiedot, geenitestien tulokset, näyttelytuloksia sekä luonnetestien tulokset. Sivustolta löytyy kattavat tiedot eri pentueista; sukutaulut sekä kuvia ja runsaasti videoita pentueet-osiosta. Mikäli kiinnostusta Millake’sin pentuihin löytyy, kannattaa seurata pentuja-osiota, johon päivitetään tietoja suunnitteilla olevista jälkikasvuista. Millake’sin pennut rekisteröidään, mikrosirutetaan ja sisäloishäädetään ennen luovutusta. Lisäksi niille tehdään eläinlääkärin tarkastus sekä virallinen silmätarkistus. Mahdollisuuksien mukaan pentuja myös pentutestataan.

Millake’sin sivuilta löytyy tietoa myös kasvattajan harrastamista koiraharrastuksista. Harrastukset-osiossa on runsaasti sekä videoita että kuvia Millake’sin collieista harrastamassa niin pk-hakua kuin paimennustakin. Kasvattaja tarjoaa mielellään opastusta ja tukea myös kasvattien omistajille pk-harrastukseen ja paimennukseen liittyen, mikäli kiinnostusta näihin löytyy. Lisätietoa collieharrastuksista saa myös sivuston linkit-osiosta.

Stoorybook’s Collies

Stoorybook’s on Helsingissä sijaitseva pienimuotoista collieiden kasvatusta harjoittava kennel. Kennelin omistaa Merja Stoor, ja siellä kasvatetaan sekö sileäkarvaisia että pitkäkarvaisia collieita. Kennel toimii normaaleissa kotioloissa, joten kasvatus on pienimuotoista ja takaa näin ollen pennuille miellyttävän kasvuympäristön sekä sosiaalista kanssakäymistä jo ennen mahdollista luovutusta uuteen kotiin.

Lisää tietoa Stoorybook’sista ja sen collieista saa kennelin www-sivuilta osoitteesta stoorybooks.com. Sivustoilla on erikseen tietoa Stoorybook’sin nartuista ja uroksista. Sivuilta näkyy koirien kuvat, terveystiedot, näyttelytulokset, sukutaulut sekä luonnetestien tulokset. Tarkastelemaan pääsee myös lukuisia näyttelyarvosteluja sekä jälkeläistietoja.

Lisää kuvia kennelin koirista löytyy nettisivujen galleriasta, ja tietyn pentueen koirista kiinnostuneet voivat hakea kuvia pentueiden omista kansioista. Uutisia-osiosta voi niin ikään seurata Stoorybook’sin collieiden näyttelymenestystä, pentu-uutisia ja muita kennelin tapahtumia. Stoorybook’sin pennuista kiinnostuneen kannattaa seurata myös pentuja-osiota, jossa kennel ilmoittaa jo tulollaan olevista sekä suunnitteilla olevista pennuista. Osiosta voi seurata myös pentujen varaustilannetta sekä kuvia jo syntyneistä pennuista.

Stoorybook’sin pennut on luovutettaessa aina eläinlääkärin tarkastamia ja mikrosirulla tunnusmerkittyjä. Niille on tehty myös virallinen silmätarkastus. Collieista kiinnostuneen kannattaa vierailla myös kennelin linkit-osiossa, jonka kautta pääsee lukemaan lisää ko. rodusta. Täältä löytyy myös linkkejä kasvattien omille sivuille sekä Stoorybook’sin koirien ’sukulaisten’ sivuille.